#runoryhmä #ammennusastia

Olisiko joku pistänyt
varmaan talteen
maljan, jota Jeesus käytti
viimeisellä yhteisellä
aterialla?

Olisiko joku kerännyt
maljaan Jeesuksen verta
tämän roikkuessa
ristille naulattuna?

Ja olisiko maljaa,
ihmeitätekevää maljaa,
säilytetty vuosisatoja?

Luotettavat
lähteet eivät tällaisesta kerro

Yksi sekasotku se on
Tarua tarun perään

Dan Brown taas
on herkkäuskoisesti
ottanut todesta muita taruja
Onpa julkaissut
omat tarinakokoelmansa

Historiaa
saa näistä etsiä

Tomppa 2019

Kääriydyn tiukasti isoäidinneliöistä tehtyyn isoon vilttiin lysähtäen sohvan nurkkaan ja nostan jalat alleni. Olen viltin pehmeässä ja turvallisessa sylissä, odotan että sydämeni ja mieleni rauhoittuu päivän kiireistä. Olin päättänyt jo päivällä, että tänään annan ajan itselleni miettiä mistä minut on rakennettu. Nenäliinapakka on varattu vierellä, on aika taas alkaa tehdä matkaa jostakin äärettömän rajalta kohden minuuteni keskustaa, menneisyydestä kohti tätä päivää. Huokaisen pienen rukouksen mielessäni. Olen valmis.

Kiitollisena totean minussa olevan tunteen siitä, että tänään, niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, tunnen olevani hitusen verran tasapainoisempi elämäni suhteen ja tiedän pystyväni tähänkin matkaan. Annan ajatusten alkaa virrata, mieleeni nousee mielikuvia lapsuudestani, teinivuosistani, perheestäni, avioliitostani, lapsistani, opiskeluista, työpaikoista, seurakuntaelämästä, kohtaamispaikoista ja no minun elämästäni. Se mikä on muuttunut, tai tuntuu muuttuneen, on, etten pyri enää analysoimaan kaikkia elämässäni olleita tai olevia ihmisiä, heidän sanomisiaan tai tekemisiään, vaan annan heidän tulla ja sanoa sanottavansa. Puhutan heitä jokaista, kerron mitä heidän sanansa ja tekonsa ovat saaneet minussa aikaan, mutta en anna muistoista nousevien tunteiden syödä aikaani muistelulta. Ainaisen anteeksipyytelyn lopetin jo taannoin, alettuani ymmärtää, ettei minun persoonassani eikä sairauden tuomissa haasteissa ole mitään anteeksipyydettävää. Kaikkineni minun pitää kelvata, ihan joka kantilta. Minun ei tarvitse enää väheksyä itseäni, vaan saan uskoa itseni kokonaisvaltaisesti hyväksyttäväksi kanssaihmisteni silmissä ja mikäli sitä ei tapahdu niin se päänsärky ei olekaan enää minun.

Jotkut muistikuvat koskevat vähän enemmän, toiset ei enää ollenkaan, siitä olen iloinen, siitä huomaan oman kuntoutumisen edistyneen. Ne muistot, jotka ovat vielä niin kipeitä, etten rohkene antaa niiden vielä tulla, annan niiden olla. Valoon tulee vain ne, jotka mieli on valmis antamaan pois ja hyvä niin. Ei polkupyörääkään rakennettu päivässä.

Minulla on ollut onnea, toisin uskon sen myös olevan Jumalan elämääni sallimaa johdatustakin, että tieni on ohjautunut paikkoihin ja sellaisten ihmisten keskelle, jossa olen aivan kuin nyt, viltin sisällä, turvallisesti saanut alkaa kokoamaan elämäni palasia. Olen saanut purkaa ajatuksiani, kokemuksianikin, aina sen verran, kun olen ollut valmis, itsestäni antamaan ulos ja toisten ymmärrettäväksi. Sitähän me jokainen tarvitsemme, että meitä ymmärrettäisiin. Peileinä nuo ihmiset ympärilläni, sitä ehkä itsekkään tiedostamatta, ovat tuupanneet ajatuksiani uusiin suuntiin ja selkeimmille vesille. Haastaneetkin jossain määrin muuttamaan ajatuksia, muttei kuitenkaan pakottaen. Siitä tämä itsellinen tunne, saan olla sellainen kuin olen. Sisällinen ihmiseni on rauhoittunut ja uskaltautunut kohtaamaan uusia elämän eteen ojentamia haasteita. Uusia kohtaamispaikkoja, uusia koulutuksia ja ihana tunne minä kykenen, osaan vielä, onnistun ja ennen kaikkea uskallan. Sitä minä tarvitsen, onnistumisia, ne parantavat niin keskeneräistä itsetuntoani, nostavat minua kuin vesi korkkia vedenpintaan. Siinä kelluen elämän aalloilla, enää ei upota. Tosin kohtaan edelleen myös ihmisiä jotka, muistuttavat minua elämääni ennen hajottaneita ihmisiä, tavallaan puhua tai ylipäätään vaan tavassaan kohdata minut. Tässäkin kohtaa saan huomata parantuneeni hitusen lisää, enää näidenkään ymmärtämättömien sanat ei kaada maailmaani. Olen kiitollinen myös siitä, että ympärilläni kohtaamispaikassa on vahvoja, terveen itsetunnon omaavia ja terveellä ajattelutavalla varustettuja ihmisiä, he viitoittavat esimerkillään myös minun tietäni, minullakin on lupa ja oikeus, omiin mielipiteisiin, vahvoihinkin. Minullakin on ääneni, ja siitä tulee päivä päivältä kuuluvampi, kun rakennun turvallisessa ympäristössä kokonaisemmaksi. Anteeksiantamuksella on suuri paikka elämäni kudelmassa, niin vanhat kuin uudetkin huonot kokemukset kannan rukouksessa heti suurempiin käsiin ja totean ettei minusta ole niitä enää kantamaan, eikä minun tarvitsekaan. Turvallisesta sylistä halusin kertoa tämän osan tarinastani, jos vaikka voisin saada jonkun uskomaan, että synkkyyden keskeltäkin on mahdollisuus päästä selkosille. Yksin se ei keneltäkään onnistu, ja toivon meidän jokaisen elämään ihmistä yhtä tai useampia, jotka hetkeksi antavat korvansa ja olkapäänsä taakkamme alle ja kantavat meidän kanssamme elämän meihin kasaamia kuormia.

Peilistäni katsoo minua nyt aikuinen nainen, joka kykenee rohkaisemaan ja rakastamaan sisällään olevan pikkutytön ehjäksi, nainen, joka pystyy kohtaamaan kaikki huomisen tuomat haasteet ja silmät säteillen ja innosta puhisten on lähdössä kohti uusia seikkailuja.

TiinaA